keskiviikko 28. elokuuta 2019

Kasvustonäytteitä Viikin helteessä!

Maanantaina 26.8. otettiin ensimmäiset kasvustonäytteet Viikin ruutukokeen maissikasvustosta. Kasvusto on maksimikorkeudessaan ja tähkät alkavat valmistua.

Maissiruuduilta leikattiin ensin keskeltä ruutua metrin matkalta kaikki maissiyksilöt, joista määritään tähkien määrä ja osuus sekä kasvin pituus. Kasviyksilöt olivat niin pitkiä että hädin tuskin mahtuivat pakettiautoon.

Maissirivistö on kuin tiheä metsä.

Maissinäytettä  leikataan tukevilla oksasaksilla tähkien osuuden määritystä varten. 

Kasvustonäytteet otettiin nelirivisen maissiruudun kahdesta keskimmäisestä rivistä. Maissirivit leikattiin yksirivisellä maissisilppurilla peräkärryyn pressun päälle. Pressu näytteineen nostettiin kurottajan piikkiin punnittavaksi. Maassa pressun päältä otettiin edustava näyte kylmälaukkuihin, joissa ne kuljetettiin laboratorioon.  

Kasvustonäytteet korjattiin maissisilppurilla traktorin lavalle.

Näytteen paino punnittiin kurottajan piikissä olevalla vaa'alla.

Edustava näyte rehumassasta otettiin saaviin.

Rehusilppua.
Näytteet tarkasti pussiin.
 
Joka ruudulta oma näyte.

Kylmälaukkuja tarvittiin pellolla monta kappaletta.

Teksti ja kuvat: Kaisa Kuoppala, Luke



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti